Huuhkajien hyökkääjän Teemu Pukin edustama Norwich voitti lauantaina Englannin Mestaruussarjassa Leedsin 3-1 ja siirtyi sarjan piikkipaikalle.
Pukki ja kumppanit siirtyivät johtoon jo viidennellä minuutilla. Onel Hernándezia rikottiin Leedsin rangaistusalueen tuntumassa ja Norwich sai aitiopaikalta vapaapotkun. Pallon taakse asteli Mario Vrančić, jonka laukaus otti vielä kimmokkeen Leedsin pelaajasta matkallaan maaliin.
Puolisen tuntia myöhemmin Norwich osui jälleen, ja tällä kertaa maalintekijänä oli ykköstykki Pukki. Vrančić pääsi lataamaan voimalla vastapalloon, mutta veto kilpistyi Leedsin puolustajaan. Pallo pomppi kuitenkin otollisesti Pukille, joka oli karistanut vartijansa ja hiipinyt takatolpalle maalintekoon.
Norwich iski vielä vartti ennen päätösvihellystä. Vrančić iski illan toisensa Jamal Lewisin syötöstä. Pukki oli osumassa vahvasti mukana. Hän riisti pallon Norwichille ja teki tilaa hyökkäyksen päättäneelle Vrančićille.
Leeds sai kavennuksen aikaiseksi lisäajalla. Patrick Bamford puski Barry Douglasin antaman kulmapotkun sisään.
Norwich nousi voiton myötä Sheffield Unitedin ja Leedsin ohi ensimmäiselle sijalle. Leeds ja Norwich ovat tasapisteissä.
Pukilla on nyt 18 maalia kasassa tämän kauden Mestaruussarjassa. Hän on sarjan maalipörssissä toisella sijalla, edellään vain Sheffield Unitedin Billy Sharp ja Aston Villan Tammy Abraham, jotka ovat osuneet 19 kertaa.




