Syyskuussa Paraguayn A-maajoukkueen päävalmentajaksi nimitetty Juan Carlos Osorio on jättänyt tehtävänsä.
Kolumbialaisluotsi Osorio, 57, kertoi lähdöstään keskiviikkona vedoten henkilökohtaisiin syihin.
– Perhesyistä johtuen en voi valitettavasti jatkaa työssäni. Haluan kiittää kaikkia tuesta. Minulle oli kunnia valmentaa ja johtaa maajoukkuetta, kommentoi Osorio FourFourTwon mukaan.
Hänen ainoaksi pelikseen Paraguayn peräsimessä jäi marraskuinen 1-1-tasapeli Etelä-Afrikkaa vastaan ystävyysottelussa.
Paraguay kohtaa kesäkuussa käynnistyvässä Copa Américassa Argentiinan, Kolumbian ja Qatarin lohkovaiheessa.
Osorio johdatti viime kesänä Meksikon maajoukkueen Venäjän MM-kisoissa 16 parhaan joukkoon. Hän on aiemmin urallaan toiminut myös seurajoukkuevalmentajana kotimaassaan, Meksikossa, Yhdysvalloissa ja Brasiliassa.




