Kyproksen liigassa Doxan riveissä pelaava Berat Sadik myöntää Iltalehden haastattelussa, että seurasiirto muihin maisemiin on mahdollinen vielä tämän kuun aikana. Kyselyitä on jo tullut.
– Kaikki on mahdollista tässä vaiheessa, 32-vuotias kärkimies toteaa.
Hyvävireinen Sadik on takonut kuluvan kauden sarjaotteluissa komeat 12 osumaa – puolentoista kauden aikana verkko on heilunut 30 kertaa 40 kamppailussa. Se ei ole jäänyt muiden seurojen kykyjenetsijöiltä huomaamatta.
– On ollut koko ajan tosi hyvä virinä itsellä. Vaikka vuosia on tullut, olo on tosi hyvä, ja jalka liikkuu kepeästi, Sadik sanoo IL:lle.
Kiertolainen Sadik on pelannut uransa aikana myös Saksassa, Belgiassa, Sveitsissä ja Venäjällä.
Yli 190-senttinen hujoppi on edustanut Veikkausliigassa Kuopion Palloseuraa, FC Lahtea ja Helsingin Jalkapalloklubia.
Huuhkajien paitaan Sadik teki paluun viime vuonna, kun päävalmentaja Markku Kanerva päästi hänet irti kamppailussa Romaniaa vastaan.




