FC Lahden vahvistus huipputikissä jo tammikuussa – ”Nähtiinkö jo kauden komein osuma?”

© Kuva: Juha Tamminen

FC Lahti vahvisti joulukuussa kaudeksi 2019 rivejään espanjalaisella Josulla, joka on Suomessa entuudestaan tuttu SJK:n pelaajana. Paljon maailmaa kiertänyt laitapelaaja tuntuu olevan täydessä tikissä jo heti tammikuussa, sillä espanjalainen on esitellyt loistavaa potkutekniikkaansa jo kahdella upealla osumalla pre season -otteluissa.

Viime viikolla Josu laukoi harjoitusottelussa KTP:n verkkoon komean vapaapotkumaalin, mutta Lahden lauantaisessa cup-avauksessa jälki oli vielä komeampaa. Lahti kukisti Esport Arenalla Hongan maalein 1-0, ja ottelun ainoan maalin kiskaisi Josu lähes puolestakentästä. FC Lahti kyselee twiitissään, nähtiinkö jo nyt kauden komein maali – vaikkei Veikkausliiga ala vielä yli kahteen kuukauteen.

Jos Josu jatkaa samanlaisten maalien sylkemistä koko vuoden ajan, niin on helppo uskoa, etteivät lahtelaiset tahdo pysyä housuissaan.