Ajax koki sunnuntaina Hollannin klasikossa, De Klassiekerissa läksytyksen, jota se ei hevillä unohda. Arkkivihollinen Feyenoord pani pallon peräti kuusi kertaa Ajaxin reppuun. Vastaavaan temppuun se ei ollut pystynyt yli 54 vuoteen.
Ajaxin puolustus on ollut kevätkauden alkajaisiksi kuin hapertunutta paperia, sillä sen verkkoon on tehty kahdessa Eredivisie-ottelussa peräti kymmenen maalia. Viikko sitten Ajax pelasi kotonaan Heerenveenin kanssa 4-4 -tasapelin, ja nyt Feyenoord nöyryytti Ajax-vahti André Onanaa kuudesti.
Ottelun ensimmäisellä puoliajalla Ajax sinnitteli vielä maalin päässä, mutta toisen Feyenoord vei nimiinsä maalein 3-0. Ottelun ainoa kahden maalin mies oli Robin Van Persie, joka pelasi viimeisen Klassiekerinsa.
35-vuotias Van Persie palasi tammikuussa 2018 uransa ensimmäiseen ammattilaisseuraan Feyenoordiin. Hän pelasi uransa parhaat vuodet Arsenalissa ja Manchester Unitedissa, voittaen molempien riveissä kertaalleen Valioliigan maalikuninkuuden (kausilla 2011-2012 ja 2012-2013). Hollannin maajoukkueen kaikkien aikojen paras maalintekijä (50 maalia) ilmoitti lokakuussa päättävänsä pelaajauransa tähän kauteen.
Ajax on tappion myötä viisi pistettä jäljessä sarjakärki PSV Eindhovenia. Feyenoord on kolmantena, kahdeksan pistettä Ajaxia vähemmän keränneenä.




