Vielä joulukuun alussa näytti vahvasti siltä, että viime kaudella suvereenisti Valioliigan mestaruuteen marssinut Manchester City olisi tälläkin kaudella haastajille ylivoimainen este. Sitten City hävisi yhtäkkiä kolme ottelua neljästä. Kun Liverpool on jatkanut samaan aikaan voitokasta menoaan, on Jürgen Kloppin miehistöstä tullutkin hetkessä suurin mestarisuosikki.
Lauantaina Liverpool kukisti Anfieldille Arsenalin suvereenisti maalein 5-1, eikä jättänyt ketään kylmäksi. Vierasjoukkue siirtyi johtoon 11. minuutilla Ainsley Maitland-Nilesin maalilla, mutta Roberto Firminon kaksi osumaa käänsivät viidessä minuutissa edun taas Liverpoolille.
Välissä Sadio Mané ja Mohamed Salah lisäsivät Liverpoolin etumatkaa, ja lopulta Firmino sai viimeistellä rangaistuspilkulta hattutemppunsa. Siten Firminosta tuli vasta kolmas brasilialaispelaaja, joka on tehnyt Valioliigassa hattutempun.
Firmino sai tilaisuuden hattutemppuun Mohamed Salah’lta, ja ele sai Jürgen Kloppin miehen omien sanojen mukaan ”lähestulkoon itkemään”.
– Rakastin sitä, kun saimme rankkarin toisella jaksolla, ja Mo Salah antoi pallon Bobbylle hattutemppua varten. Se on yksi hienoimmista jutuista, mitä olen ikinä nähnyt, Klopp totesi Guardianin mukaan.
Liverpool on vasta neljäs joukkue Valioliigan historiassa, joka selvitti sarjan ensimmäisen puoliskon häviämättä otteluaan. Kaikilla aiemmilla kerroilla tällainen saldo on aina johtanut lopulta myös mestaruuteen. Liverpoolin pistesaldo 54 pistettä 20 ottelusta on myös Englannin pääsarjahistorian kolmanneksi paras kolmen pisteen säännön tultua voimaan.
Tätä taustaa varten on hyvin ymmärrettävää, että suosikin paineet ovat nyt siirtymässä Liverpoolille. Juuri nyt Liverpoolin ero kolmantena olevaan Manchester Cityyn on peräti kymmenen pistettä, mutta välimatka voi kutistua seitsemään, jos City kaataa sunnuntaina vieraskentällä Southamptonin.
On sanomattakin selvää, että ensi torstain huippuottelusta Manchester City-Liverpool on muodostunut erittäin tärkeä mestaruustaistelun kannalta. Cityllä ei tappioon oikein varaa olisi, vaikka Klopp muistuttaakin kevätkaudella pelattavan pelejä vielä paljon.
– En ole maailman fiksuin tyyppi, mutten idioottikaan. Sillä ei ole mitään väliä, kuinka iso sarjajohto on joulukuussa. Saatamme johtaa nyt sarjaa yhdeksällä pisteellä, mutta pelaamme vieraissa Manchester Cityä vastaan viiden päivän päästä, saksalainen muistutti.
– Puheet siitä, kuinka monella pisteellä johdamme sarjaa tässä vaiheessa, ovat kannattajia ja toimittajia varten. Me emme voi pelata sitä peliä, emmekä teekään niin.
– Kun saimme tiedon Tottenhamin tuloksesta (1-3 -tappio Wolverhamptonille) ennen aloituspotkua, monet nauroivat ja juhlivat. Voin kuitenkin vakuuttaa, että meidän pukukopissamme ei ollut minkäänlaista reaktiota. Ei hymyä kasvoilla eikä mitään, sillä kaikki olivat täydellisen keskittyneitä.
– Emme voineet välttyä aiemman pelin tulokselta, koska se oli näytöillä joka puolella ja kaikki puhuivat siitä. Minusta peliesityksemme kuitenkin osoitti, ettemme antaneet sen vaikuttaa peliimme, Klopp jatkoi.
– Me juoksemme maratonia, ja olemme nyt puolimatkassa. Ensimmäinen tavoitteemme on selviytyä Mestarien liigaan, emmekä ole vielä tehneet tarpeeksi sen varmistamiseksi. Tärkeintä on vain olla valmis seuraavaan haasteeseen.
Yhtä seuraennätystä Liverpoolin mahtava kausi jo sivuaa, sillä sen 31 perättäistä tappiotonta kotiottelua on jo yhtä pitkä kuin seuran aiempi ennätys.




