Nousuun tähtäävä AC Oulu kiinnitti kapteeninsa – ”Projekti pahasti kesken”

© Kuva: Juha Tamminen

AC Oulu tiedotti perjantaiaamuna todella tärkeästä jatkosopimuksesta. Joukkueen kapteeni Lassi Nurmos jatkaa joukkueessa myös seuraavat kaksi vuotta.

24-vuotias Nurmos on pelannut AC Oulussa jo kuusi kautta. Tänä aikana hän on pelannut Ykkösessä kaikkiaan 129 sarjaottelua.

– Seura osoitti hyvissä ajoin kiinnostusta jatkoon. Tuntui, että täällä jäi projekti pahasti kesken, joten olisi tuntunut hölmöltä lähteä pois. Seuran toiminta menee koko ajan eteenpäin, joten oli aika helppo päätös jatkaa uraa AC Oulussa, Nurmos kommentoi jatkoaan seuran kotisivuilla.

AC Oulu on ilmoittanut tavoitteekseen nousun Veikkausliigaan kaudeksi 2020.