AC Oulun päävalmentajalle jatkosopimus – ”Huikea työmoraali ja pedanttinen ote”

© Kuva: Juha Tamminen

AC Oulu tiedottaa kotisivuillaan, että seuran edustusjoukkuetta valmentaa myös seuraavien kahden kauden ajan 38-vuotias Mika Lähderinne. Lähderinne siirtyi Ouluun päivälleen vuosi sitten KuPS:n organisaatiosta. Tuolloin sorvattiin 1+2 -mallia ollut sopimus, jonka kaksi optiovuotta on nyt päätetty käyttää.

– Olen todella iloinen, että saimme jatkosopimuksen aikaiseksi. Vaihderikkaan kauden aikana hän on pystynyt osoittamaan kykenevänsä opettamaan joukkueelle haluamansa pelitavan, yksilöiden vahvuudet huomioiden, AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen kehuu.

– Tähän kun lisäämme huikean työmoraalin, halun kehittyä, pedanttisen otteen ja hyvän paineensietokyvyn, on meillä kasassa paljon elementtejä menestyksekkäälle valmentajauralle.

AC Oulu on kolme kierrosta ennen sarjan päätöstä Ykkösessä sijalla neljä. Sillä on yhä teoreettiset mahdollisuudet kahden parhaan joukkoon, vaikka kakkosena majaileva HIFK onkin jo seitsemän pisteen päässä.