Paris Saint-Germainin päävalmentaja Thomas Tuchel puolustaa Dani Alvesin valintaa Fifan vuoden tähdistöjoukkueeseen.
PSG:n brasilialaispuolustaja Alves, 35, ei ole pelannut toukokuun jälkeen otteluakaan polvivamman takia, eikä hän siten ollut mukana myöskään Venäjän MM-kisoissa.
Manchester Cityn ja Englannin maajoukkueen laitapuolustaja Kyle Walker oli yksi pelaajista, joita povattiin vahvasti Alvesin sijasta tähdistökentälliseen.
– Olenko yllättynyt? En, se on loogista minulle. Hän (Alves) pelasi huippukauden, sanoi Tuchel Goalin mukaan.
– Valitettavasti hän loukkaantui ennen MM-kisoja. Jos hän ei olisi loukkaantunut, hän olisi pelannut Brasilian joukkueessa.
– Hän on sellainen pelaaja, jonka voi odottaa olevan Fifan (tähdistö)joukkueessa.




