Jesse Jorosen Kööpenhaminalle yllätystappio – suomalaisen varoitustili karttuu

© Kuva: Juha Tamminen

Tanskan Superliigan kärjessä ennen viikonloppua keikkunut FC Kööpenhamina koki sunnuntaina yllätystappio, kun se taipui vieraissa sarjanousija Vendsysselille. Kööpenhamina johti ottelua avausjakson jälkeen 1-0, mutta kotijoukkue nousi toisella puoliajalla 2-1 -voittoon. Tappio oli Kööpenhaminalle vasta kauden kolmas.

Huuhkaja-vahti Jesse Joronen sai 75. minuutilla jo kauden kolmannen varoituksensa. Ensimmäisen kerran lappu nousi ajanpeluusta Eurooppa-liigan playoff-kierroksen jännitysottelussa Atalantaa vastaan. Kahdessa muussa tilanteessa Joronen on aiheuttanut rikkeellään vastustajan maaliin johtaneen erikoistilanteen.

Kaksi viikkoa sitten Joronen kaatoi kärkiottelussa rangaistusalueella Midtjyllandin kärjen, ja tilanteesta seurasi varoituksen lisäksi Midtjyllandin tuloksekkaasti hyödyntämä rankkari. Tänään suomalaistorjuja kaatoi keltaisen kortin ja vapaapotkun arvoisesti Vendsysselin nigerialaispelaaja Oguden, ja seuranneesta vaparista Vendsyssel tasoitti pelin. Islantilaispelaaja Jon Dagur Thorsteinsson ampui pallon muurin oikealta puolelta verkkoon, ja Joronen oli voimaton.

Superliigan uusi sarjakärki – tasapisteissä Kööpenhaminan kanssa – on puolustava mestari Midtjylland. Midtjylland nujersi lauantaina toisen sarjanousijan Hobron maalein 5-2 ottelussa, jossa Huuhkajien kapteeni Tim Sparv viimeisteli kaksi maalia samassa pelissä ensimmäisen kerran ammattilaisurallaan.

Ennen maajoukkuetaukoa FC Kööpenhamina pelaa vielä kaksi ottelua. Torstaina se vierailee Bordeaux’n vieraana Eurooppa-liigassa ja sunnuntaina se isännöi Superliigassa Randersia.