Huuhkajien kapteeni Tim Sparv ei tavallisesti otsikoissa paistattele, mutta lauantaina oli Sparvin vuoro loistaa. Rutinoitunut keskikenttäpelaaja viimeisteli kaksi maalia Hobron verkkoon, kun FC Midtjylland nousi Tanskan Superliigan kärkeen 5-2 -voiton myötä. Kahden maalin peli oli Sparvin ammattilaisuralla ensimmäinen (lue lisää).
Kauaksi ei jäänyt lopulta hattutemppukaan, sillä Tim Sparvin niin sanottu ”maaliodottama” oli koko ottelun korkein 0,85.
Ei silti makeaa mahan täydeltä, sillä niin harvinaista kaksikin maalia samaan peliin on.
– En pysty muistamaan, milloin tein viimeksi kaksi maalia samassa pelissä. Sen on pakko olla ollut joskus alle 13- tai alle 14-vuotiaissa, Sparv totesi ottelun jälkeen Jyllands-Postenin haastattelussa.
Sparv valittiin myös ottelun parhaaksi pelaajaksi, mutta nokka ei hevillä noussut pystyyn.
– Ei se ole minulle tärkeää. Tietysti myös henkilökohtaiseen kehitykseen pitää panna huomiota, mutta tämä on joukkuepeli. Joukkue tulee aina ensimmäisenä.
– Yllätyin kahdesta maalistani, mutta ei sillä ole paljon merkitystä. On hienoa tehdä maaleja, mutta unohdan sen pian taas, vaatimaton Sparv jatkaa.
Midtjyllandin valmentaja Jess Thorup oli luonnollisesti myös tyytyväinen kokeneen suojattinsa onnistumisesta.
– Kuulin, kuinka fanit huusivat hänelle ”vedä”, ja häntä melkein hävetti. Timille tekee hyvää huomata, että hänkin voi tehdä maaleja, Thorup muotoili.




