Manchester Unitedin päävalmentaja José Mourinho nosti esiin kaksi onnistujaa valioliigakauden avausottelusta Leicesteriä vastaan. United voitti ottelun maalein 2-1.
Unitedin avausmaalin iski rangaistuspilkulta Paul Pogba. Tuore maailmanmestari oli Mourinhon mielestä erinomainen.
– Pogba oli hirviö, Mourinho sanoi lehdistölle pelin jälkeen.
– Ajattelimme, että hän voisi pelata enimmillään 60 minuuttia. Hän päätyikin pelaamaan yli 80.
– Ei Pogban nostaminen avaukseen ollut vaikea päätös. Päätös oli hänen itsensä tekemä. Ander Herrera on loukkaantunut, joten minulla oli vain kaksi vaihtoehtoa: Scott McTominay tai Pogba.
– Jos Scott olisi pelannut, keskikentän kolmikossa olisi ollut kaksi nuorta poikaa ja uusi hankinta [Fred]. Siksi pyysin Pogbaa uhrautumaan joukkueen puolesta. Hän oli todella, todella hyvä.
Mourinho halusi kehua myös Luke Shaw’ta, jonka maali ottelun lopussa ratkaisi voiton Unitedille. Osuma oli Shaw’n aikuisuran ensimmäinen.
– Hän pelasi hyvin täydellisen ottelun. Vaikken laskisi maalia mukaan, hänen esityksensä oli todella hyvä.




