Venäläinen jalkapallon ystävä Arsen haki avioeroa vaimostaan Lyudmilasta, koska pariskunnan väittely Lionel Messistä ja Cristiano Ronaldosta meni liian pitkälle, kertoo Argumento I Fakti.
Riitely huippupelaajien paremmuudesta yltyi, kun Arsen tuuletti riehakkaasti Argentiinan voittoa Nigeriasta MM-kisoissa. Arsenilla meni lopullisesti hermot, kun Lyudmila väitti tiukasti, että Portugalin Ronaldo on parempi pelaaja kuin Argentiinan Messi.
Seuraavana aamuna Arsen haki avioeroa.
– Hän pilkkasi Messiä MM-kisojen alusta lähtien ja sanoi, että hän (Messi) ei pystynyt tekemään edes pilkusta maalia Islantia vastaan, kertoi Arsen Argumento I Faktille.
– En voinut hillitä itseäni ja sanoin hänelle, mitä mieltä olen turhamaisesta Ronaldosta, Portugalin joukkueesta ja kaikista seuroista, joista hän pitää.
– Sitten otin tavarani ja jätin hänet ikuisesti.
Pariskunta oli tutustunut toisiinsa vuonna 2002, kun he olivat samassa baarissa katsomassa MM-kisoja. Tässä tapauksessa jalkapallo yhdisti ja erotti heidät.
Lähde: Mirror




