Puolan liigakauden avausmaalin tehnyt Petteri Forsell kannustaa rohkeuteen myös kentän ulkopuolella: ”Muistakaa yrittää”

27-vuotias Petteri Forsell teki viime perjantaina koko Ekstraklasa-kauden avausmaalin, kun suomalaisen joukkue Miedz Legnica kukisti sarja-avauksessaan Pogon Szczecinin 1-0. Ottelu oli myös Forsellille ensimmäinen Puolan pääsarjassa 56 kakkostasolla pelatun pelin jälkeen.

Forsellin maali syntyi ottelun lisäajalla tarkalla ja taidokkaalla laukauksella, joka kysyi myös roppakaupalla pelirohkeutta. Se osuma teki Forsellista heti kansikuvapojan puolalaisissa urheilulehdissä.

Tänään suomalaistaituri kertoo Twitter-tilillään, että hän on esittänyt rohkeutta myös kentän ulkopuolella. Puolan kieltä ei tunnetusti pidetä kovinkaan helppona oppia, mutta sen verran on Forsell noin kahdessa vuodessa päässyt jo kielestä jyvälle, että uskalsi antaa TV-haastattelun puolaksi.

– Annoin haastattelun (yritin) puolaks telkussa. Iso osa nauro, osa sano että hyvä ja yks että ylimielinen. Muistakaa yrittää vieraita kieliä, mulle nauroi eilen kopillinen työkavereita ja tv:llinen futisfaneja. Silti syön itse jäädyttämiä mangonpaloja tässä, saa ottaa talteen, Forsell kirjoitti.

Forsell täydensi viestiään vielä sanoen tuntevansa ihmisiä, jotka eivät uskalla yrittää pilkkaamisen pelossa. Päälle hän antaa vielä erikoisen lupauksen vastata kysymyksiin ruotsiksi, mikäli tällä kaudella syntyy hattutemppu.

Täysin puolankielisessä ympäristössä Forsell ei työtään tee, sillä avauskierroksella Legnican kokoonpanossa oli pelaajia kuudesta eri maasta. Suomen ja Puolan lisäksi edustettuina olivat Espanja, Viro, Kroatia ja Ghana.