Espanjan jalkapalloliitto RFEF kertoo tiedotteessaan, että Fernando Hierro ei jatka miesten maajoukkueen päävalmentajana.
Hierro nimitettiin pikaisella aikataululla ”La Rojan” käskyttäjäksi, kun MM-karsinnoissa Espanjaa johdattanut Julen Lopetegui sai potkut päivää ennen Venäjän MM-turnauksen avausottelua. Real Madrid kertoi solmineensa Lopeteguin kanssa kolmen vuoden sopimuksen edellisenä päivänä.
Hierro siirtyi päävalmentajan tehtävään RFEF:n urheilujohtajan paikalta.
Espanja voitti kisoissa oman alkulohkonsa, mutta hävisi neljännesvälierässä kisaisäntä Venäjälle rangaistuspotkukilpailussa.
Hierro kieltäytyi kisojen jälkeen palaamasta entiseen rooliinsa urheilujohtajaksi.




