Brasilian legendahyökkääjä Ronaldo uskoo, että hänen maanmiehensä Neymarin esitykset Venäjän MM-kisoissa eivät yltäneet odotetulle tasolle.
Neymar, 26 iski vain kaksi maalia Venäjän turnauksessa, jossa Brasilia putosi puolivälierissä hävittyään Belgialle.
Ronaldon mukaan Neymarin vaisuun pelaamiseen vaikuttivat varmasti monet asiat.
– Me kaikki odotimme häneltä enemmän, koska hän on joukkueen ykköstähti, sanoi Ronaldo SporTV:n haastattelussa.
– En tiedä johtuiko se hänen leikatusta jalkapöydästään tai jostain muusta ongelmasta, mutta minusta hänellä oli varsin rajallinen vaikutus kentällä.
– MM-kisoissa pelaaminen kolmen kuukauden poissaolon jälkeen ei ole helppoa. Hän pelasi ensimmäisessä ottelussa kuin mitään (loukkaantumista) ei olisi tapahtunut, ja se on vaikeaa.
Neymar on 30-vuotias, kun maailmanmestaruudesta kisaillaan seuraavan kerran. Ronaldo uskoo, että PSG-tähdellä on vielä aikaa näyttää osaamisensa kansainvälisen jalkapallon korkeimmalla huipulla.
– Neymarin opittava näistä MM-kisoista, sillä hän on vielä nuori poika 26 vuoden iässä. Hän on joka tapauksessa erittäin lahjakas nuori mies, joka kantaa harteillaan suurta vastuuta.




