Maalivahti Alisson Beckerin maailmanennätyssummalla Liverpooliin myynyt AS Roma on löytänyt tilkettä maalinsa suulle FC Kööpenhaminasta.
Seura vahvisti tänään tehneensä sopimuksen 28-vuotiaan Robin Olsenin kanssa. Ruotsalainen pysyy Italian pääkaupungissa tämän kontrahdin pohjalta viisi vuotta. Siirtosummaksi kerrotaan 8,5 miljoonaa euroa. Mikäli Olsen tulevaisuudessa myydään edelleen, on Kööpenhamina oikeutettu 10% korvaukseen myyntihinnasta.
Jokaisessa Ruotsin MM-ottelussa torjunut vahti on luonnollisesti tyytyväinen siirtoon.
– On suuri kunnia päästä AS Romaan. Tämä on minulle askel eteenpäin, enkä malta päästä aloittamaan.
Seuran urheilutoimenjohtaja Monchi oli myös vakuuttunut tulokkaan näkymistä.
– Hänellä on kansainvälistä kokemusta, ja hän tuo tietyn tason mukanaan meille. Olen vakuuttunut siitä, että hän pystyy rakentamaan täällä pohjalle, jonka on luonut maajoukkueensa ykkösvahtina.
Lähde: AS Roma




