Sergio Romeron piti olla Argentiinan ykköstorjuja Venäjän MM-kisoissa. Toisin kuitenkin kävi, kun Manchester Unitedin maalivahti loukkaantui MM-leirityksellä.
Romero on antanut nyt uutta tietoa vammastaan. Loukkaantumisesta toipuminen olisi vienyt vain vähän aikaa.
Päävalmentaja Jorge Sampaolilla ei kuitenkaan ollut aikaa odottaa.
– Kerroin Sampaolille loukkaantumisestani ja, että tarvitsin vain 10 päivää toipumiseen. Kaikki meni sujuvasti. Neljä tuntia myöhemmin, minut pudotettiin. En kanna kaunaa. Toivon joukkueen menevän voittamaan MM-turnauksen. Tunnen edelleen itseni osaksi heitä, Romero kertoi Tyc Sportsille.
Romero torjui Argentiinan maalilla neljä vuotta sitten maan finaaliin saakka. Joukkueen aloittava maalivahti on todennäköisesti nyt Tigresin Nahuel Guzmán.




