Eilinen MM-kisojen kolmas päivä jäi mieliin paitsi MM-historian kahdesta ensimmäisestä videotarkistustuomiosta, niin myös lukuisista rankkareista. Pallo vietiin pilkulle kaikissa päivän neljässä ottelussa, ja näistä ensimmäisessä (Ranska-Australia) jopa kahdesti.
Antoine Griezmannin ja Perun Christian Cuevan rankkarit tuomittiinkin vasta videotarkistuksen jälkeen.
Viisi pilkkua samana päivänä on lähellä jopa MM-kisojen ennätystä. 24. kesäkuuta 1998 vedettiin kuusi rankkaria samana päivänä, mutta muuten sen koommin ei ole pystytty parhaimmillaankaan kuin korkeintaan neljään. Rangaistuspotkukilpailuja ei tilastossa luonnollisestikaan huomioida.
Lauantain viidestä rankkarista verkon perukoille päätyi kuitenkin vain kolme. Ensin Lionel Messin yritys pysähtyi islantilaisvahti Hannes Thor Halldorssonin käsiin, ja myöhemmin illalla Perun Cueva kiskaisin kutinsa yläriman yli.
Rankkarista on näin ollen jo nyt epäonnistuttu useammin kuin edellisessä MM-turnauksessa. Neljä vuotta sitten kolmestatoista pelin aikana tuomitusta rankkarista maaliin päätyi 12.
Kaikkiaan kisoissa on annettu kuusi rankkaria, ja niistä maali on tehty neljässä.




