FIFA päätti jäsenmaansa 19 kuukautta kestäneen pannan – vaikutusta myös MM-isännän valintaan?

© Kuva: Getty Images

Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA päätti perjantaina vapauttaa Guatemalan 19 kuukautta kestäneestä pannastaan. Guatemala suljettiin ulos kansainvälisestä jalkapallotoiminnasta lokakuussa 2016 korruptioepäselvyyksien takia.

FIFA:n tekemä päätös vahvistetaan sen neuvoston kokouksessa 10. kesäkuuta.

Nyt tehdyllä päätöksellä voi olla merkitystä myös vuoden 2026 MM-kisojen valintaan, sillä äänioikeutensa takaisin saavan Guatemalan voi odottaa tukevan USA:n, Kanadan ja Meksikon yhteistä kisahakemusta. Kolmen maan yhteishakemuksen lisäksi kisaisännyyttä tavoittelee myös Marokko. Kisaisännästä äänestetään 13. kesäkuuta, päivää ennen MM-kisojen alkua.

Guatemala ei ole koskaan osallistunut MM-kisoihin, mutta esimerkiksi vuoden 2006 MM-karsinnoissa se sijoittui CONCACAF:in alueen karsinnoissa viidenneksi, jääden vain kahden pisteen päähän jatkokarsintapaikasta.

Lähde: Fox Sports