Mario Balotelli ehti olla jälleen monessa mukana sunnuntaina, kun Nice hävisi Ligue 1:ssä Marseillelle 1-2. Pahimmassa tapauksessa Balotellin pelit Nicen paidassa on pelattu.
Balotelli teki Nicen 1-0-johtomaalin jo ottelun viidennellä minuutilla. Hieman ennen taukovihellystä Balotelli sai varoituksen rikkeestään.
Tauolle tultaessa Canal +:n kameroissa näkyi Balotellin raivoisa purkaus. Mies haukkui tuomarit englanniksi.
– Joka kerta, vi*un ranskalaiset tuomarit, joka kerta, Balotellin väitetään sanoneen kävellessään pukukoppiin ESPN:n mukaan.
Balotellin sopimus päättyy tähän kauteen ja huhut ovat vahvasti viemässä miestä pois Ranskasta. Marseille-ottelu saattoikin jäädä Balotellin viimeiseksi, mikäli purkauksesta annetaan jälkikäteen vielä pelikieltoa. Nicella on kaksi ottelua jäljellä sarjaa.
Zlatan Ibrahimovic sai PSG:ssä pelatessaan samankaltaisesta purkauksesta neljän ottelun pelikiellon. Silloin purkaus oli tallentunut tv-kameroihin, joiden perusteella pelikielto lopulta annettiin. Silloin Ibrahimovic haukkui koko Ranskan.
Mikäli ottelu jäi Balotellin viimeiseksi Nicen paidassa, lähti hyökkääjä ainakin tyylilleen uskollisesti.




