Puolustava Veikkausliigan mestari HJK tiedottaa kotisivuillaan, että 29-vuotiaan Akseli Pelvaksen kausi on ohi. Pelvas loukkasi polveaan viime maanantaina Oulussa pelatussa ottelussa PS Kemiä vastaan eikä enää tällä kaudella pelaa.
– Olemme koko joukkue todella pahoillamme Akselin puolesta. Hän on kuitenkin erittäin urheilullinen ja uskomme, että kuntoutuminen sujuu hyvin ja voimme nauttia Aksun vahvasta pelaamisesta ensi kaudella. HJK:n valmentaja Mika Lehkosuo kommentoi HJK:n kotisivuilla.
Pelvas ehti tehdä seitsemässä veikkausliigaottelussaan yhden maalin. Koko uransa aikana Pelvas on tehnyt 204 veikkausliigaottelussa 76 maalia.
Seitsemän Veikkausliigan mestaruutta voittanut Pelvas on pelannut pääsarjaa HJK:n lisäksi SJK:ssa sekä muutaman ottelun verran IFK Mariehamnissa ja KuPS:ssa. Ruotsin Allsvenskania hän on pelannut Falkenbergissa.
Niin ikään loukkaantuneena ollut Juha Pirinen on sen sijaan jälleen HJK:n käytettävissä. Maajoukkuerinkiinkin kuuluva Pirinen on harjoitellut joukkueen kanssa jo viikon.




