RoPS:n tähti hymyilee kilpaa auringon kanssa: ”Nuoret lahjakkuudet tarvitsevat jonkun neuvomaan heitä”

© Kuva: Juha Tamminen

Nigerialainen MM-kisakävijä Taye Taiwo on epäilemättä yksi Veikkausliigan kiinnostavimmista ja myös parhaista pelaajista. Kokenut laitapuolustaja on myös avannut uuden kauden vahvasti sarjakärki Rovaniemen Palloseuran riveissä.

Taiwo pelasi pari vuotta sitten vahvasti etelärannikolla HJK:n riveissä, mutta täksi kaudeksi mies päätyi yllättäen napapiirille. RoPS:n mediatiimi vei tähtipelaajansa Kolpeneen laavulle juttelemaan mukavia. Taiwo olikin täynnä hyvää tuulta Lapin kevätauringosta nauttien.

– Kaikki ovat RoPS:ssa onnellisia hyvästä kauden alusta: johtokunta, pojat, valmentaja ja kaikki, Taiwo toteaa.

Haastattelija kysyy Taiwolta muun muassa, mitä hän tekisi, ellei pelaisi ammatikseen jalkapalloa.

– En todellakaan tiedä, mikä minä olisin. Siksi vain kiitän Jumalaa siitä, että hän antoi minulle tämän mahdollisuuden.

Taiwo kertoo olevansa myös hyvin kiitollinen lapsuudessa perheeltään saamastaan tuesta. Hän on jatkuvasti läheisessä yhteydessä heidän kanssaan.

– Puhun yhtenään isäni ja siskoni kanssa puhelimessa. En aavistanut jokin aika sitten, että päädyn takaisin Suomeen, mutta täällä sitä ollaan. Olen siitä myös iloinen.

– Tunnen jo suomalaisen jalkapalloilun. Täällä on paljon nuoria, lahjakkaita pelaajia, jotka tarvitsevat jonkun neuvomaan heitä. Kun heille antaa neuvoja, he myös ottavat niistä vaarin, Taiwo jatkaa.