Mestarien liigan välierät käynnistyvät tällä viikolla. Tiistaina pelataan Anfieldilla Liverpoolin ja AS Roman kohtaaminen. Liverpool kompastui Valioliigassa lauantaina tasapeliin West Bromwichia vastaan ja Roma murjoi Serie A:ssa SPAL:n vieraissa 3-0.
Viasatin jalkapalloasiantuntija Pasi Rautiainen luottaa yhä Liverpoolin kovan hyökkäyskolmikon voimaan.
– Roman isoin haaste on siinä, että miten he saavat ne kolme väkkärää kuriin. Kaksi heistä eli Mo Salah ja Sadio Mané ovat pirun nopeita, ja yksi eli Roberto Firmino on keskellä traktorimainen vääntäjä. Monet joukkueet ovat yrittäneet syvällä puolustamista ja korkealta kiinni ottamista. Molemmissa on riskitekijänsä, Rautiainen sanoo SuomiFutis-sivustolle.
Roman Edin Dzeko on ollut viime aikoina kovassa maalitahdissa. Hän ei tehnyt viikonlopun sarjaottelussa maalia, mutta upotti puolivälierissä maalin FC Barcelonaa vastaan niin kotona kuin vieraissa. Hän on tehnyt Mestareiden liigassa tällä kaudella kuusi maalia.
– Romalle voi antaa toivonkipinän, jos Edin Dzeko on tuossa formissa, missä hän näyttää olevan. Virgil van Dijkillä ja Dejan Lovrenilla on edessään isot painit. Dzeko näyttää tällä hetkellä hyväkuntoiselta. Hän on treenannut hyvin ja pysynyt terveenä. Siinä on avain, Rautiainen sanoo.
Anfield tulee olemaan tunnelmaltaan todella sähköinen, niin kuin se oli puolivälierässäkin, kun Manchester City kävi häviämässä siellä 0-3.
– Roman täytyy tehdä Anfieldilla maali tai jopa kaksi, jotta niillä olisi mahdollisuus kääntää tuo ottelupari Stadio Olimpicolla. Ilman maaleja se tulee olemaan vaikeampaa, Rautiainen opastaa.
– Papereissani Liverpool on suosikki, kunhan he eivät tee sitä virhettä, kun he halusivat liigamestaruuden ja Steven Gerrard liukastui, sanoo Rautiainen viitaten kevään 2014 tapahtumiin.
– Ylilatautuminen Anfieldilla on vaikea estää. Liverpool on esiintynyt kokeneempana, mutta Roman täytyy tehdä maali tai kaksi ja saada tuo kolmikko jollain lailla otteeseensa, mikä on liki mahdoton tehtävä. Sitten toivotaan, että tämä ratkeaa vasta ikuisessa kaupungissa.
Viasat ja Viaplay näyttävät ottelun suorana lähetyksenä, ja Pasi Rautiainen on jälleen analysoimassa ottelua. Suora lähetys alkaa Viasat Jalkapallo -kanavalla ja Viaplayssa tiistai-iltana kello 21.00.
Juho Hirvonen




