Skotlannin Valioliigaa tuttuun tyyliinsä johtava Celtic jäi keskiviikkona tällä kaudella jo kuudennen kerran tasapeliin kotikentällään, kun piskuinen Dundee FC onnistui nollaamaan nimimiehistön – tekemättä kuitenkaan itsekään maalia. Jotain ottelun luonteesta kertoo se, että maalintekoyritykset tilastoitiin Celticin hyväksi 26-1.
Dundeen keskikentällä uurasti jälleen kerran täydet minuutit Huuhkajien Glen Kamara. Suomalaisen iltapuhde oli niin väkevä, että hän sai melkoisen kehuryöpyn muun muassa Daily Recordin ”Kolme puheenaihetta” -osiossa:
– Tällä kaudella on puhuttu paljon keskikentän keskustan pelaajista kuten Scott Brown (Celtic), John McGinn (Hibernian) ja Youssouf Mulumbu (Kilmarnock), mutta Glen Kamara on pelipäällä ollessaan aivan erinomainen pelaaja. Hän on vahva taklauksissa, fiksu pallollisena ja pitää päänsä kylmänä taistelun tuoksinassakin. Hänellä on todella paljon kykyjä, Daily Record kehuu.
Kamara sai runsaasti kehuja myös Twitterissä skottifutiksen seuraajilta. Miestä kuvaillaan muun muassa Dundeen ”parhaaksi pelaajaksi pitkiin aikoihin”. Joku myös arvelee, että Dundee FC tulee kuittaamaan keskikenttäpelaajasta seitsennumeroisen siirtosumman.
22-vuotias Kamara on pelannut Dundeen avauksessa kauden kaikissa otteluissa yhtä pelikiellosta johtunutta poissaoloa lukuunottamatta. Tampereella syntynyt Kamara siirtyi Dundeeseen viime kesänä Arsenalista.




