Simo Valakarin luotsaaman Tromsø piti pelata eilen Norjan pääsarjakauden ensimmäinen kotiottelu.
Vastaan oli asettumassa Godset kauden toisella kierroksella. Niin ei kuitenkaan lopulta käynyt, sillä ottelu jouduttiin perumaan rankan lumisateen vuoksi.
– Ottelun peruuttaminen oli oikea päätös. Meidän on ajateltava pelaajien turvallisuutta ja nyt oli yksinkertaisesti liian liukasta pelata. Et pysy pystyssä, etkä näe juuri mitään, joten kyseessä on täysin oikea päätös, Valakari totesi.
– Päätös on nyt tehty ja elämme sen mukaan. Tietenkin tämä on turhauttavaa, koska meidän piti pelata omien kannattajiemme edessä, mutta menemme eteenpäin ja keskitymme seuraavaan otteluun.
Tromsøn seuraava ottelu tulee eteen jo tänään. Seura kohtaa nimittäin harjoitusottelussa kotikentällään TUIL:n.




