Veikkausliigaan nousseen TPS:n kauteen valmistautuminen koki viime viikolla pahan takaiskun. TPS on etsinyt hyökkääjää siirtomarkkinoilta, mutta saattaa olla pakotettu keskikenttäpelaajan hankkimiseen.
TPS tiedotti alkuviikosta viime kaudella SJK:ta edustaneen keskikenttäpelaaja Tomas Hradeckyn sopimuksen. Loppuviikosta Hradecky loukkasi jalkansa ja hänen akillesjänne operoitiin tänään, tiistaina. Pelikuntoon pääseminen vie pitkään ja se tuottaa myös harmaita hiuksia TPS:n päävalmentaja Mika Laurikaiselle.
– Paha menetys. Olen Tomaksen puolesta todella pahoillani ja myös joukkueen puolesta pahoillani, koska häntä kaavailtiin suhteellisen merkittävään rooliin, Laurikainen kertoi TPS TV:n haastattelussa.
TPS oli budjetoinut niin, että varat riittäisivät vielä yhden hankinnan tekemiseen. Etsinnässä oli hyökkäyspään pelaaja, mutta suunnitelmat menivät Hradeckyn loukkaantumisen myötä uusiksi.
– Meillä on rajallinen budjetti ja siellä on varaa varmasti vielä yhteen pelaajaan ainakin. Toisaalta olemme hyökkääjää hakeneet, joten tässä voidaan joutua pienen valinnan eteen.
– Meillä on vielä vähän juttu kesken toimitusjohtajan kanssa. Uskon kuitenkin, että löydämme hyvän ratkaisun siihen. Toivotaan myös, että Tomas tulee pikaisesti kuntoon. Se on kuitenkin se tärkein asia, Laurikainen sanoi.




