Suomalaispuolustaja uuden joukkueen etsintään – seuralla ei enää käyttöä

© Kuva: Juha Tamminen

Suomalaispuolustaja Lum Rexhepi saa etsiä itselleen uutta työpaikkaa. Rexhepi siirtyi vuosi sitten hollantilaiseen Go Ahead Eaglesiin, mutta nyt seurasta on ilmoitettu, ettei hänelle ole enää käyttöä.

Sekä Suomen että Kosovon A-maajoukkueissa yhden virallisen ottelun pelannut Rexhepi on kärsinyt viime vuosina useista vaikeista loukkaantumisista. Vielä viime kaudella hän pelasi kahdessa GAE:n edustusjoukkueen ottelussa Eredivisietä, mutta tällä kaudella minuutteja on herunut vain kolmessa kakkosjoukkueen pelissä. Vammat kiusasivat syksyllä moneen eri otteeseen.

25-vuotias Rexhepi on pelannut Suomessa Viikingeissä, Hongassa ja HJK:ssa, joista kahdessa viimeksi mainitussa myös Veikkausliigaa. Ensimmäisen yrityksen ulkomaille 192-senttinen toppari teki vuonna 2015, kun hän sai sopimuksen norjalaiseen Lilleströmiin. Koko vuosi kului lopulta kuitenkin sairastuvalla.

Lähde: RTV Oost