Real Madridille luu käteen – nuori maalivahti käänsi lopullisesti selkänsä siirrolle

© Kuva: Getty Images

Real Madrid ei lopulta onnistunut hankkimaan 23-vuotiasta maalivahti Kepa Arrizabalagaa. Nuori maalivahti teki nykyisen seuransa Athletic Bilbaon kanssa uuden jatkosopimuksen.

Uusi sopimus pitää Kepan Athleticissa aina vuoteen 2025 saakka. Uuteen jatkosopimukseen on myös kirjattu 80 miljoonan euron ulosostopykälä, mikä tarkoittaa sitä, ettei maalivahtia olla ihan heti muualle viemässä.

Real Madrid oli lehtitietojen mukaan valmis maksamaan Kepasta noin 20-25 miljoonaa euroa. Kepa ehti jo käydä tammikuun alussa Real Madridin lääkärintarkastuksessa, mutta kauppaa ei lopulta koskaan syntynyt. Tiettävästi päävalmentaja Zinédine Zidane ei halunnut hankkia Kepaa tammikuussa. Sen sijaan Kepa olisi halunnut siirtyä mielummin tammikuussa kuin esimerkiksi vasta ensi kesänä.

Kepa on tällä kaudella pelannut 14 La Ligan ottelua. Tällä hetkellä Athletic-vahti kärsii loukkaantumisesta.

Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.