Italialaisvalmentaja Roberto Mancini myöntää olevansa kiinnostunut kotimaansa A-maajoukkueen päävalmentajan paikasta, vaikka hänet nimitettiin venäläisen Pietarin Zenitin käskyttäjäksi kesäkuussa.
Gian Piero Ventura sai kenkää maajoukkueesta marraskuussa Italian jäätyä ensimmäistä kertaa MM-kisojen ulkopuolelle sitten vuoden 1958. Italian jalkapalloliitto FIGC:n presidentti Carlo Tavecchio siirtyi myös MM-pettymyksen jälkeen sivuun, eikä maajoukkueelle ole vielä nimitetty seuraavaa päävalmentajaa.
Mancini kertoo olevansa onnellinen Venäjällä, mutta myöntää, että Azzurrin valmentaminen on houkutteleva ajatus.
– Minun nähdäkseni meidän on ensin valittava FIGC:lle uusi presidentti ennen kuin uusi valmentaja nimetään, sanoi Mancini FourFourTwon mukaan.
– Mutta en missään nimessä halua sulkea pois mahdollisuutta valmentaa Italia. Ajattelen, kuten muutkin valmentajat: ikinä ei saa poissulkea mitään.
Kaksikymmentävuotisen pelaajauransa jälkeen Mancini on valmentanut myös Fiorentinaa, Laziota, Internazionale Milanoa, Manchester Cityä ja Galatasarayta.




