Mikkelin Pallo-Kissojen riveissä nähdään ensi kaudella identtiset kolmoset. Ekmarkin veljekset Miika, Tommi ja Sami edustavat jokainen ensi kaudessa samaa Kakkosen seuraa.
Kolmosista Miika ja Tommi pelasivat jo viime kaudella Pallo-Kissoissa. Nyt sopimuksen seuran kanssa on tehnyt myös Sami, joka edusti viime kaudella Mikkelin Palloilijoita.
Joulukuun 28. päivänä 24 vuotta täyttäneistä veljeksistä jokainen pelaa puolustajina. Kolmosista voisi muodostaa jopa kokonaisen puolustuslinjan.
– Aion kokeilla kolmella topparilla. Veljekset tuntevat toisensa hyvin, Pallo-Kissojen valmentaja Janne Moilanen kertoi Yle Urheilun haastattelussa.
Veljeksistä Miika sai viime kaudella eniten vastuuta. Puolustaja pelasi Pallo-Kissojen jokaisessa 22 sarjaottelusssa. Myös Pallo-Kissoja viime kaudella edustanut Tommi puolestaan nähtiin 16 ottelussa, joissa hän teki neljä maalia.
Lähde: Yle Urheilu




