MTV Sportin saamien tietojen mukaan 16-vuotias huippulupaus Maximo Tolonen lähtee kasvattajaseurastaan Hongasta. Kymppipaikalla viihtyvällä Tolosella oli vuoteen 2019 saakka voimassa oleva sopimus. Sopimuksessa oli kuitenkin purkupykälä, jonka hän nyt päätti käyttää.
Juniori-ikäinen Tolonen teki päättyneellä kaudella Ykkösessä kaksi maalia ja väläytteli potentiaaliaan, vaikka vastuu jäikin vielä melko niukaksi.
Tolosen kypsät otteet myös alle 17-vuotiaiden maajoukkueessa ovat tiettävästi herättäneet kiinnostusta pelaajaa kohtaan myös ulkomailla. MTV Sportin mukaan kiinnostusta on ollut ainakin Saksasta.
Honka nousi tulevaksi kaudeksi Veikkausliigaan nousukarsinnan kautta.




