Kokkolan Pallo-Veikot on solminut pelaajasopimukset Joonas Nissisen ja Harri Heiermannin kanssa.
Nissinen on vuonna 1997 syntynyt hyökkäävä laitapelaaja, joka pelasi viime kaudella Kuopion Palloseuran riveissä. Otteluita kertyi myös Kakkosen KuFu:ssa sekä KuPS:n A-junioreissa.
Veikkausliigassa Nissinen debytoi jo kaudella 2014. Viime kaudella vyölle kertyi kahdeksan liigaottelua, joissa syntyi yksi maali.
– Tosi tyytyväinen oon, kun saatiin soppari tehtyä. Hyvillä fiiliksillä lähetään ens kauteen ottamaan askelia uralla eteenpäin. Tavoite on auttaa joukkuetta menestymään ja samalla kehittyä pelaajana, Nissinen kommentoi KPV:n tiedotteessa.
Kokkolalaisten oma kasvatti Heiermann, 21, jatkaa Vihreiden riveissä. Sitkeistä loukkaantumisista kärsinyt keskikenttäpelaaja aloittaa jo viidennen kautensa edustusjoukkueessa.
– Viime kauden pitkään vaivannut loukkaantuminen selätetty ja nyt lähdetään puhtaalta pöydältä hakemaan avauskokoonpanopaikka ja nostamaan KPV liigaan, lupasi Heiermann.
Molemmat sopimukset kattavat kauden 2018.




