Barcelona tiedotti viimein lauantaina, että joukkueen argentiinalaistähti Lionel Messi on solminut uuden jatkosopimuksen seuran kanssa.
Uusi diili pitää Messin, 30, Barcelonassa kauden 2020-21 loppuun, jolloin hänellä on ikää jo 34 vuotta. Hänen vanha sopimuksensa oli päättymässä kuluvan sesongin jälkeen, ja Messillä olisi ollut vuodenvaihteesta lähtien mahdollisuus neuvotella siirrosta suoraan muiden seurojen kanssa.
Tällä hetkellä vaikuttaisi, että edes Euroopan rikkaimmat seurat eivät aio jatkossa kosiskella Messiä muihin maisemiin, sillä argentiinalaishyökkääjään uuteen diiliin on kirjattu peräti 700 miljoonan euron ulosostoklausuuli.
El Mundon mukaan Messi tulee saamaan noin 50 miljoonan euron allekirjoitusbonuksen ja talouslehti Forbesin mukaan hänen viikkopalkkansa nousee noin 560 000 euroon.
Viime kaudella Messi tienasi noin 42 miljoonaa euroa palkan ja bonuksien muodossa.
Uuden sopimuksen päättyessä Messi on ehtinyt edustaa Barcelonan edustusjoukkuetta jo 17 vuoden ajan. Forbesin mukaan hän on ehtinyt tienata ammattilaisurallaan noin 446 miljoonaa euroa, kun laskuun otetaan mukaan hänen sponsori- ja mainosdiilinsä, kuten elinikäinen sopimus Adidaksen kanssa. Kauden 2020-21 lopussa tuo summa on saattanut nousta jo 736 miljoonaan euroon.
Messi liittyi Barcelonan organisaatioon 13-vuotiaana. Hän on sittemmin ollut voittamassa seuran kanssa 30 eri mestaruutta, joihin lukeutuu muun muassa neljä Mestarien liigan voittoa sekä kahdeksan Espanjan La Ligan mestaruutta.
Argentiinalaistähti on Barcelonan kaikkien aikojen maalintekijä 523 osumalla 602 ottelussa.




