Bild: Bayern Münchenillä neljä kandidaattia uudeksi päävalmentajaksi

© Kuva: Getty Images

Bayern Münchenillä on neljä kandidaattia joukkueen uudeksi päävalmentajaksi, kertoo saksalaislehti Bild.

Saksan hallitsevaa mestaria luotsaa loppukauden Jupp Heynckes, joka on Bildin mukaan yksi Bayernin ehdokkaista. Hän astui tehtävään lokakuussa italialaisvalmentaja Carlo Ancelottin saatua potkut.

Bayern Münchenin seurapresidentti Uli Hoeneß antoi viime viikolla ymmärtää, että Heynckesia on harkittu rooliin myös kuluvan kauden jälkeiselle ajalle. Heynckes vastasi kuitenkin hyvälle ystävälleen hieman turhautuneena, että aikoo vain kunnioittaa sopimustaan ja siirtyä sen jälkeen sivuun.

Listan mielenkiintoisin nimi lienee Liverpoolin saksalaismanageri Jürgen Klopp, joka on ollut lehtitietojen mukaan Bayernin kiikareissa aiemminkin.

Klopp nousi eurooppalaisten huippuvalmentajien joukkoon vuosina 2008-2015, kun hän piinasi Bayern Müncheniä Borussia Dortmundin käskyttäjänä. Hän voitti Dortmundin kanssa kaksi peräkkäistä Bundesliigan mestaruutta vuosina 2011 ja 2012 ja vei joukkueensa seuraavana vuonna Mestarien liigan finaaliin, jossa Bayern oli kuitenkin vahvempi lukemin 2-1.

Seuraava ehdokas on Thomas Tuchel, joka nimitettiin Kloppin seuraajaksi Dortmundissa, kun hän lähti Liverpooliin. Tuchel johdatti viime keväänä Dortmundin DFB-Pokalin voittoon, mutta hän jätti joukkueen vain kolme päivää myöhemmin, sillä hän oli ajautunut erimielisyyksiin seurajohdon kanssa.

Tuchel on ollut viime kaudesta lähtien ilman seuraa, mikä tekee hänen palkkaamisestaan huomattavasti helpompaa.

Neljäs vaihtoehto on Saksan A-maajoukkueen päävalmentaja Joachim Löw, joka on toiminut nykyisessä virassaan jo 11 vuotta. Löw johdatti Saksan maailmanmestariksi Brasilian MM-turnauksessa 2014. Hänen sopimuksensa ulottaa vuoteen 2020 asti.