Jürgen Klopp tietää, mikä Liverpoolin pelissä mättää – ”Voisin kirjoittaa kirjan siitä”

© Kuva: Getty Images

Liverpoolin manageri Jürgen Klopp on varma siitä, että hän on kykeneväinen muokkaamaan joukkueensa puolustuksen kuntoon.

Kloppin miehistö on kuuden pelin jälkeen Valioliigan viidennellä sijalla, mutta se on päästänyt yhtä monta maalia kuin taulukon toiseksi viimeisenä majaileva Bournemouth (11).

Liverpoolin heikko puolustaminen on näkynyt varsinkin erikoistilanteissa. Watford, Burnley ja Sevilla ovat jo rokottaneet punapaitoja tällä kaudella joukkueen huonosta organisoimisesta vapaapotku- ja kulmapotkutilanteissa.

Lauantaina myös Leicester iski maalin Liverpoolia vastaan kulmapotkusta, mutta Kloppin ryhmä nousi kuitenkin 3-2-voittoon.

Saksalaismanageri ei pelkää myöntää, että hänen joukkueellaan on ongelma.

– On selvää, että päästämme liikaa maaleja. Siitä ei ole epäilystäkään. Se on minulle erittäin vaikeaa. Yleensä olen hyvä puolustusvalmentaja, mutta toistaiseksi se ei ole toiminut niin hyvin, kaikki kääntyy vielä parempaan suuntaan, sanoi Klopp FourFourTwon mukaan.

Kloppin mukaan pääasia puolustamisessa on taktinen kuri.

– En tiedä kaikkea jalkapallosta, mutta voisin kirjoittaa seuraavassa kahdessa tunnissa kirjan siitä, missä tilassa meidän tulee puolustaa ja miksi, millloin ja missä kaikkien on oltava. Milloin on noustava ylös… Kaikesta siitä.

– En voi ottaa autoa ja kyyditä pelaajiani pois rangaistusalueelta. Niin se menee. Niin kauan kuin jokainen pelaaja ei tee sitä, me tulemme työskentelemään sen asian kanssa. Kun kaikki tekevät sitä, pidän huolen, että me teemme sitä koko loppuelämämme ajan.