Chelsean keskikenttäpelaaja Cesc Fabregas ja maalivahti Thibaut Courtois heittivät maanantaina hieman vitsiä toistensa kustannuksella Twitterissä.
Kaikki sai alkunsa, kun eräs Chelsean kannattaja oli jakanut Courtois’lle videon, jossa näkyy, miten Fabregas näpäyttää belgialaisvahtia niskaan ja piiloutuu Branislav Ivanovicin taakse ennen ottelua West Bromwichia vastaan vuonna 2015.
Courtois päätti jatkaa videon Fabregasille, joka lähti leikkiin mukaan.
– Et ollut tarpeeksi keskittynyt! vastasi espanjalaistaituri pelikaverilleen. Katso twiitti alta.
Courtois päätti lisätä kierroksia Fabregasin vastauksen jälkeen.
– Jos muistan oikein, niin taisit saada tuossa ottelussa punaisen kortin 20 minuutin jälkeen.
Fabregasilla oli kuitenkin jo oma vastauksensa valmiina.
– Onko se sinun tekosyysi sille, että päästit silloin kolme maalia? latasi espanjalaistaituri.
Courtois päätti vielä muistuttaa Fabregasia, että onneksi kyseessä oli Valioliiga-kauden viimeinen vierasottelu ja Chelsea oli jo varmistanut mestaruutensa kaksi kierrosta sitten. Ottelu West Bromwichia vastaan päättyi Chelsean 0-3-tappioon. Fabregas ajettiin suoralla punaisella ulos 29. minuutilla.




