Viime kesänä Bayern Müncheniin hankittu, mutta sittemmin vähälle peliajalle jäänyt Renato Sanches on jälleen saanut uuden kosiskelijan.
Kesän mittaan Sanchesin on uskottu olevan siirtymässä Chelseaan sekä AC Milaniin. Siirrot eivät kuitenkaan ole onnistuneet. Nyt Swansean kerrotaan havittelevan 20-vuotiasta portugalilaspeluria vahvuuteensa.
Sanches jätettiin ulos Bayernin kokoonpanosta, kun seura kohtasi Werder Bremenin viime viikonloppuna. Seuran urheilujohtaja Hasan Salihamidzic myönsi, että keskikenttäpelaajasta on tehty tarjouksia.
Bayernin valmentaja Carlo Ancelotti ei ole osoittanut merkittävää kiinnostusta Sanchesin pitämiseen seurassa. Ancelotti on kertonut olevansa tyytyväinen jos Sanches jää. Toisaalta valmentaja on ilmoittanut olevansa tyytyväinen jos pelaaja lähtee toisaalle saadakseen peliaikaa.
Lähteen mukaan Swansea voisi hyvinkin onnistua solmimaan lainasopimuksen Sanchesista. Seura myi Gylfi Sigurdssonin Evertoniin muutama viikko takaperin. Sigurdssonin kauppahinta 50 miljoonaa euroa mahdollistaa neuvottelut Bayernin kanssa.
Lähde: The Times




