Katso video: FC Interiltä upea teko nuorelle pelaajalleen: ”Vitsi, miten hieno ele”

© Kuva: Juha Tamminen

Veikkausliigassa pelaava FC Inter julkaisi Twitterissä videon, joka herätti paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa. Videolla joukkueen kuopus, Elias Mastokangas, saa oman nimikyltin pukuhuoneeseen.

Päävalmentaja Shefki Kuqi ja 16-vuotias Mastokangas kävelevät videolla yhdessä koppiin ja Kuqi lausuu ensiksi muutaman sanasen nuorukaiselle englanniksi:

– Olet ansainnut tämän (nimikyltin). Pidä huolta, että jatkat samanlaista työntekoa kuin tähän asti. Ja pidä huoli, että tämä nimikyltti pysyy pitkään tässä kopissa, Kuqi sanoo.

Sen jälkeen Mastokangas pitää pienen puheen pelikavereilleen. Pieni jännitys paistaa läpi nuoresta pojasta, mutta myös kiitollisuus ja innostuneisuus.

– On ollut hienoa harjoitella teidän kanssa. Olette olleet mahtavia minua kohtaan. On ollut helppo pelata ja keskustella teidän kanssa. Kiitos teille kaikille, Mastokangas kiittelee.

Interin julkaiseman videon jälkeen tuli vielä videota selventävä twiitti:

– Nuoret pelaajat saavat nimikyltin paikalleen vasta, kun ovat harjoittelullaan, pelaamisellaan ja asenteellaan osoittaneet ansaitsevansa sen, seuran virallisella Twitter-tilillä kerrottiin.

Katso video alta, jos et näe, voit katsoa sen täältä.

Turkulaisseuran teko on saanut paljon kiitosta sosiaalisessa mediassa. Alla muutama poiminto:

Myös pienoisia soraääniä kuului muun muassa turkulaiselta jalkapallotoimittaja Jani Mesikämmeneltä.