SuomiFutis-sivusto listasi viisi pointtia, joiden avulla Suomella on tänään mahdollisuus haka makea voitto Turkista MM-karsintaottelussa. Klikkaa avauskuvasta oikealle, niin näet illalla klo 19 alkavan ottelun avaintekijät.
Viisi pointtia Turkki-Suomi-otteluun – näillä eväillä Huuhkajat voittoon!
Markku Kanervan taika (ja henki)
Markku Kanerva on tehnyt aina hyvää jälkeä ollessaan maajoukkueen väliaikaisluotsina. Hänellä on selkeät sävelet, eikä mitään joulukuusia rakennella. Kanerva osaa myös luoda positiivisen ilmapiirin joukkueeseen. Voitto tästä, ja luottamus kasvaa entisestään.
Pelikieltomiehet - ja heidän korvaamisensa
FIFA:n pannassa on molemmilta kaksi isoa pelaajaa; Roman Eremenko kärsii dopingkakkua, Hakan Calhanoglu on pelikiellossa koko loppukauden siirtoepäselvyyksien vuoksi. Kumpi pystyy paikkaamaan tähtensä paremmin? Leverkusenissa pelaava Calhanoglu on tehnyt kaksi Turkin viidestä karsintamaalista, nyt vastuu jää kangistuvan konkarin Burak Yilmazin harteille. Suomi on ennenkin pelannut uskomattoman hyvin ilman Eremenkoa, joten etu Suomelle.
Kontrolli ja yhtenäisyys
Huuhkajien on pystyttävä sekä puolustamaan, että hyökkäämään joukkueena. Yhtenäisyys ja pakan tiiviys ovat individualismia pursuavaa Turkkia vastaan äärimmäisen tärkeitä. Jos pakka pysyy kasassa, Turkki turhautuu ja alkaa jääkiekosta tuttu venäläistyylinen sooloilu, joka parantaa Suomen mahdollisuuksia jopa voittoon. Alakerran johtohahmoksi noussut Paulus Arajuuri on jälleen isossa roolissa.
Maalinteko
On se kumma, miten suomalaishyökkääjät tekevät usein seurajoukkueissaan maaleja liukuhihnalta, mutta hana jäätyy, kun pelataan Suomi-paita päällä. Katseet kohdistuvat Teemu Pukkiin ja Joel Pohjanpaloon, jälkimmäisellä on ainakin näyttämisen halua, koska Leverkusenissa hänet on syystä tai toisesta hienon alkukauden jälkeen pudotettu penkille. Nyt pojat hana lorisemaan!
Lukas Hradecky
Suomen ykkösmaalivahti Lukas Hradecky on loistavassa iskussa. Sitä tarvitaan, sillä Turkki painaa varmasti päälle alusta asti. Hradecky hoitaa kuitenkin hommansa ja pitää nollan. Mutta tekeekö joku Huuhkajista maalin, siinäpä kysymys. Turkin ykkösvahti on Istanbul Başakşehirin Volcan Babacan, joka ei totisesti ole joukkueen vahvin lenkki. Iskun paikka.








