Suomen Cupin jatko-ottelut arvottiin maanantaina. Ongelmitta ei arvonta mennyt, sillä RoPS:n ja SJK:n välinen puolivälieräkarsinta joudutaan suurella todennäköisyydellä siirtämään.
Ensimmäinen ongelma on se, että SJK lähti tänään, maanantaina, leireilemään Espanjaan. Palloliitto on määrännyt ottelun pelattavaksi ensi viikonloppuna 10.-12.3, mutta SJK palaa leiriltä vasta sunnuntaina 12.3.
Toinen ongelma on se, ettei RoPS:lla ole tällä hetkellä kotikenttää, jossa pelata ottelua. RoPS:n kotistadion eli Keskuskenttä on lumen vallassa, eikä Ounashalli kelpaa pelipaikaksi.
– Juuri nyt ei ole aavistustakaan missä ottelu pelataan. Palloliitto todennäköisesti siirtää pelin maanantaille, RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen sanoi Pohjolan Sanomille.
Malisen mukaan RoPS:n kannalta paras olisi pelata ottelu Kemissä.
– Kysyimme jo Oulua, mutta sinne ei päästä kun kenttä on varattu. Kajaani olisi yksi vaihtoehto, mutta sinne taas on matkaa paljon. Kemin Junkohalli olisi sata kertaa parempi vaihtoehto meille.
Voit lukea Pohjolan Sanomien jutun aiheesta täältä.




