PS Kemi vahvistaa rivejään kahdella meritoituneella pelaajalla. Laitapuolustaja Abdoulie Mansally siirtyy Kemiin 1+1-mittaisella sopimuksella ja toppari Aubrey David kahden vuoden sopimuksella.
28-vuotias Mansally on vasen laitapuolustaja, joka kykenee pelaamaan myös ylempänä laidalla. Kokenut gambialainen on tahkonnut Pohjois-Amerikan MLS-sarjaa noin 150 ottelun verran sekä edustanut Gambian maajoukkuetta.
– On ilo olla täällä oppimassa ja myös tuomassa kokemusta joukkueeseen. Pelaan ensimmäistä kertaa ammattilaisjalkapalloa USA:n ulkopuolella. Odotan positiivisena villiä ja ilontäyteistä kautta, Mansally sanoi seuran nettisivuilla.
Lähtöjään Guyanasta mutta nykyään Trinidad ja Tobagon maajoukkuetta edustava Aubrey David on raamikas 191-senttinen toppari, joka on pelannut kaikkia puolustuksen pelipaikkoja.
26-vuotias vasenjalkainen David edustanut aiemmin FF Jaroa Veikkausliigassa kaudella 2014. Sen jälkeen hän on pelannut Kazakstanin ja Costa Rican pääsarjoissa sekä hieman myös MLS-liigaa FC Dallasin paidassa.
– Mukava olla takaisin Suomessa, kaudesta 2014 Jarossa jäi hyvä maku. Kiva olla täällä, David totesi.
PS Kemin puheenjohtaja Antti Pasanen oli luonnollisesti mielissään uusista vahvistuksista.
– Olemme erittäin tyytyväisiä uusimpiin vahvistuksiin, joilla on paljon kokemusta maailman kentiltä. Meidän kovasti uusiutunut nuori joukkue tarvitsee juuri tällaisia kokeneita huippupelureita näyttämään esimerkkiä jokapäiväisessä tekemisessä, Pasanen kommentoi.
Lähde: PS Kemi




