Juventuksen Gonzalo Higuain uskoo, että hänen joukkuekaveristaan ja maanmiehestään Paulo Dybalasta voi tulla yksi maailman parhaista pelaajista.
23-vuotias Dybala siirtyi isolla kohulla Palermosta Juventukseen vuonna 2015 ja on toistaiseksi vastannut fanien odotuksiin. Ensimmäisellä kaudellaan argentiinalaisnuorukainen latoi 19 maalia Serie A:ssa. Tällä sesongilla osumia on syntynyt jo 18, vaikka otteluita on vielä runsaasti jäljellä.
– Hän osaa lukea peliä erittäin hyvin. Nuoresta iästä huolimattaan hän ymmärtää jalkapalloa parhaiden tapaan, Higuain kertoi La Stampalle.
Hänen mukaansa hyökkääjälupaukselle pitää antaa aikaa ja tilaa kehittyä.
– Vihaan vertailuja, joten sanon, että Dybalasta on tultava Dybala. Hänellä on potentiaalia kehittyä yhdeksi maailman parhaista pelaajista, mutta hänelle pitää antaa työskentelyrauha.
Lähde: Goal




