Brasilia löi Etelä-Amerikan MM-karsintalohkossa Perun vieraissa 2-0 ja jatkaa voittoputkeaan.
Dungan johdolla Brasilia voitti karsintojen alussa vain kaksi kuudesta ottelusta. Puolustusvoittoiseen peliin taktiikkansa perustanut Dunga sai potkut, kun Brasilia putosi kesällä Copa Americasta hävittyään skandaalimaisesti Perulle 0-1.
Tilalle nimitettiin Tite ja sen jälkeen tahti on muuttunut täysin, Brasilia on voittanut hänen johdollaan kaikki kuusi karsintaottelua murskaavalla maalierolla 17-1. Ja ennen kaikkea iloinen hyökkäyspeli on palannut keskiöön.
Peru sinnitteli sitkeästi tunnin verran maalittomassa, mutta toisella jaksolla vasta 19-vuotias Gabriel Jesus nousi ratkaisijan rooliin. Ensin hän sijoitti taitavan viileästi pallon yläkulmaan.
Ottelun lopussa hän tarjoili vielä Renato Augustolle mainion tekopaikan ja tämä sijoitti tarkan laukausen maalin alakulmaan.




