Amerikkalainen urheilumedia ESPN nimitti Veikkausliiga-mestaruuden sunnuntaina voittanutta IFK Mariehamnia Jari Litmasta mukaillen Suomen Leicesteriksi.
ESPN toisti Litmasen YLE:lle laukomaa vertausta otsikossaan asti. ESPN vertaa myös IFK:n pallonhallintatilastoja Leicesteriin. Molemmilla yllätysvoittajilla oli liigansa toiseksi pienin pallonhallintaprosentti, mutta toiseksi eniten laukauksia maalia kohti.
Lisäksi uutisessa kerrataan IFK:n kauden kulku ja hehkutetaan odottamatonta mestaruutta. Sankariksi on nostettu Diego Assis, jonka maalilla IFK voitti päätöskierroksen ottelunsa Ilvestä vastaan.
ESPN:n ohella IFK:n mestaruudesta kertoi muun muassa BBC.




