Antonio Conte on uudistamassa Chelseaa kovalla kädellä jo tammikuussa. Espanjalaisen Sportin mukaan hän on tuomassa viisi uutta pelaajaa – kaikki Espanjan La Ligasta! Klikkaa avauskuvasta oikealle, niin näet, ketkä ovat Conten tutkassa. Listalla on melkoisia yllätysnimiä.
Katso yllätysnimet – nämä viisi miestä Conte haluaa Chelseaan jo tammikuussa!
Joao Cancelo, Valencia
22-vuotias portugalilaispuolustaja on pelannut yhden harjoitusmaaottelun Portugalin riveissä ja on mukana MM-karsintaryhmässä, vaikka peliaikaa ei ole vielä irronnut. Hän siirtyi vuosi sitten Benficasta Valenciaan 15 miljoonalla eurolla, viime kausi toi plakkariin jo 28 liigaottelua. Tällä kaudella hän ollut seitsemässä liigapelissä viidesti avauksessa. Transfer Markt -sivuston mukaan hänen arvonsa on tällä hetkellä noin 17 miljoonaa euroa.
Mateo Musacchio, Villarreal
26-vuotias argentiinalaispuolustaja on pelannut Villarrealissa jo vuodesta 2009, vyölle on kertynyt 172 La Ligan ottelua. Viime kausi meni plörinäksi sitkeän nilkkavaivan vuoksi. Hän on pelannut Argentiinan maajoukkueessa kolme ottelua, meneillään olevissa MM-karsinnoissa mies on istunut kolmesti vaihdossa. Myös hänen markkina-arvonsa on noin 17 miljoonaa euroa.
Sergio Rico, Sevilla
23-vuotias ja liki kaksimetrinen maalivahti on noussut Sevillan ehdottomaksi ykköstorjujaksi viime vuosina. Kesällä Ranskan EM-lopputurnauksessa hän oli Espanjan kolmosmaalivahti. Miehen osake on nousussa, hänen markkina-arvonsa on noin 20 miljoonaa euroa ja hänet on rankattu Barcelonan vahtien Marc-Andre ter Stegenin ja Jasper Cillesenin väliin.
Steven N’Zonzi, Sevilla
27-vuotias ranskalainen keskikenttäpelaaja aloittaa Sevillassa toisen kautensa. Sitä ennen hän pelasi kolme vuotta Stokessa, ja sitä ennen kolme kautta Blackburnissa. Miehen markkina-arvo on Trasfer Marktin mukaan 23 miljoonaa euroa ja se on selkeässä nousussa. Sevilla maksoi hänestä Stokelle 10 miljoonaa euroa, joka puolestaan hankki miehen Blackburnista 4,4 miljoonalla. Blackburniin hän siirtyi ranskalaisesta Amiensista naurettavalla 500 000 euron siirtokorvauksella vuonna 2009.
Antoine Griezmann, Atletico Madrid
No tämä nimi listalla ei yllätä ketään, 25-vuotiaan Griezmannin haluaisi jokainen eurooppalainen suurseura. Kuusi maalia kesän EM-lopputurnauksessa, viime kaudella Atleticolle kaikissa kilpailuissa 32 osumaa ja tämän kauden alkuun heti kuusi liigamaalia kuudessa ottelussa. Markkina-arvo pyörii 90 miljoonan euron tuntumassa.








