Taistelu Valioliigassa Mestarien liigaan oikeuttavista sijoista, eli neljän kärkijoukkueen paikoista, tiivistyi entisestään keskiviikon jälkeen, kun sekä ManU että Liverpool nappasivat kolme pistettä otteluistaan.
ManU kaatoi kotonaan Crystal Palacen 2-0-lukemin ja Liverpool jatkoi hurjaa lentoaan kukistamalla Evertonin 4-0-lukemin.
ManU hiostaa nyt ottelun vähemmän pelannutta Arsenalia vain pisteen päässä ja kolmossijaankin matkaa on vain kaksi pistettä. Liverpool on seitsemäs, kuuden pisteen päässä himoitusta nelossijasta.
ManU:n maaleista ensimmäinen merkittiin omaksi maaliksi ja toisen viimeisteli italialaispakki Matteo Darmian.
– Tämä oli tärkeä, valtava voitto. Nyt aloitamme keskittymisen jo seuraavaan peliin Evertonia vastaan. Haluamme edetä finaaliin, italialainen viittasi viikonlopun FA Cupin välierään Soccerway-sivustolla.
Myös West Ham on kamppailussa vahvasti mukana, kun joukkue nappasi täyden pistepotin 3-1-lukemin Watfordilta. West Ham on yllä mainittujen suurseurojen välissä.
Liverpoolilla on vielä mahdollisuus saavuttaa Mestarien liigan paikka myös Eurooppa-liigasta. Joukkue pelaa kisan välierävaiheessa. Eurooppa-liigan voittaja saa paikan ensi kauden Mestarien liigasta.
Sarjataulukko
Leicester 34 21 10 3 59-33 73 Tottenham 34 19 11 4 64-25 68 Manchester C 34 18 7 9 62-34 61 Arsenal 33 17 9 7 56-34 60 Manchester U 34 17 8 9 42-30 59 West Ham 34 14 14 6 57-43 56 Liverpool 33 15 9 9 56-43 54 Southampton 34 14 9 11 45-35 51 Stoke 34 13 8 13 37-47 47 Chelsea 33 11 11 11 49-45 44 Everton 34 9 14 11 53-48 41 Watford 34 11 8 15 33-40 41 Bournemouth 34 11 8 15 41-57 41 West Bromwich 33 10 10 13 31-40 40 Swansea 34 10 10 14 34-45 40 Crystal P 35 10 9 16 36-45 39 Norwich 34 8 7 19 35-60 31 Sunderland 33 7 9 17 39-57 30 Newcastle 34 7 8 19 36-62 29 Aston Villa 34 3 7 24 23-65 16




