Takavuosien suomalaistykki täyttää tasavuosia – katso kuvagalleria miehen hienosta urasta!
Takavuosien maalitykki Kimmo Tarkkio täyttää tällä päivämäärällä 50 vuotta. Miehen huippusaavutuksia oli kauden 1991 maalikuninkuus Valkeakosken Hakan paidassa 23 maalillaan, kun joukkue saalisti pronssia. Tarkkio valittiin myös tuolloin vuoden liigapelaajaksi.
Klikkaa kuvan oikeasta reunasta kuvagalleriaan miehen uran kohokohdista.
HJK oli Tarkkion ensimmäinen pääsarjaseura, mihin hän siirtyi vuonna 1986 jyväskyläläisestä JyP-77:stä.
Kuvassa kärkimies ”Klubin” paidassa kaudella 1988. Hän voitti seuran kanssa kaksi Suomen mestaruutta ennen siirtymistään TPS:aan kaudeksi 1989.
Tarkkio ei kuitenkaan pelannut otteluakaan TPS:ssä, kun hän teki nopeasti sopimuksen ruotsalaisen Hammarbyn kanssa.
Tarkkio piipahti talvella 1990 Singaporessa, mutta liittyi kaudeksi 1990 taas HJK:n miehistöön ampuen 16 maalia kaudella, joka päättyi taas kultajuhliin.
Kuvassa Tarkkio laukoo pallon kohti Porin Pallo-Tovereiden maalia heinäkuussa 1990 Pasi Sulosen estelyistä huolimatta.
Tarkkio pelasi A-maajoukkueessakin 33 ottelua, joissa syntyi kolme maalia.
Kuvassa mies kamppailee silloisen hollantilaistähden, nykyisen Valioliiga-managerin Ronald Koemanin kanssa kesällä 1990 Olympiastadionilla.
Tarkkio pelasi kaikkiaan 12 kautta pääsarjatasolla edustaen myös Kuusysiä (1992-1994), FinnPaa (1995) ja lopulta VPS:aa, missä miehen ura pääsarjatasolla päättyi kaudella 1999.
Mies pelasi Vaasassa kolme kautta saalistaen hopeamitalit kahtena vuotena. Hopeaa tuli myös Kuusysissä kaudella 1992.
Kaikkiaan Tarkkio juhli kolmea kultaa, kolmea hopeaa ja kahta pronssimitalia. Kaikkiaan saldona oli 231 pelattua ottelua, joissa syntyi 87 maalia.








