Hurja joukko! – Espanjan vuoden 2011 nuorten EM-kultaryhmästä kasvoi useita tähtiä!
Espanjan hallitessa futiskenttiä aikuisten tasolla 2010-luvun vaihteessa, oli maan nuorten ryhmät yhtä lailla huipputasoa.
Eräs esimerkki tästä on vuonna 2011 alle 21-vuotiaiden EM-kultaa voittanut ryhmä, josta useampikin pelaaja on kehittynyt huipulle.
Klikkaa yllä olevan kuvan nuolesta kuvagalleriaa eteenpäin, missä esittelemme yllä mainitun joukkueen suurimmat tähdet tänä päivänä.
Thiago Alcantara. Barcelona-kasvatti edustaa tänä päivänä Bayern Müncheniä, ja kuuluu joukkuen avainpelaajiin.
Vain kuusi peliä Espanjan A-maajoukkueessa, kun kilpailu keskikentän minuuteista on ollut äärimmäisen kovaa.
Baskipelaaja Iker Muniain on kotiseutunsa Athletic Bilbaon avainpelaajia. Esiintynyt A-maajoukkueessa kerran.
Adrian Lopez oli turnauksen paras maalintekijä viidellä osumallaan. Pelaa tätä nykyä Villarrealin paidassa, mutta aiemmin edustanut mm. FC Portoa naapurimaassa ja Espanjassa sitä ennen mm. Atletico Madridia.
Pelannut kahdesti A-maajoukkueessa.
Juan Mata teki kotimaassaan läpimurron Valenciassa, josta siirtyi juuri EM-kultakesän jälkeen Englantiin ja Chelseaan. Hänet valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi.
Tunnetusti matka jatkui kesällä 2014 ManU:un, missä menestys on ollut vaihtelevaa. Parhaimmillaan maailman huippuluokkaa pelipaikallaan.
A-maajoukkueessa 37 ottelua, joissa kymmenen maalia.
Javi Martinez. Alcantaran tapaan edustaa Bayern Müncheniä. Puolustava keskikenttämies, joka pystyy pelaamaan myös topparina. Roolinsa vuoksi ehkäpä aliarvostettu.
Esiintynyt 18 kertaa A-maajoukkuetasolla.
David de Gea (oik). on yksi tämän hetken parhaista maalivahdeista maailmassa.
ManU:n ja Espanjan A-maajoukkueen ykkösvahti.
De Gean nykyinen ManU-kaveri Ander Herrara oli myös mestarijoukkueen jäseniä. Kuvassa mies juhlii finaalin voittomaalia, kun Espanja kaatoi Sveitsin 2-0-lukemin.
Ei A-maaotteluita.











