Tämä asia vakuutti Angel di Marian lähtemään Man Unitedista PSG:n paitaan: ”Siitä sain lisää intoa”

© Kuva: Getty Images

Puhelut olivat ratkaiseva syy siihen, että Angel di Maria lähti kesällä Manchester Unitedista ranskalaisen PSG:n joukkueeseen.

Argentiinalainen di Maria vietti Old Traffordilla vain yhden kauden, vaikka siirtyi kovan kohun saattelemana manchesteriläisseuraan Real Madridista peräti viisivuotisella sopimuksella elokuussa 2014. Siirtosumma oli reilut 82 miljoonaa euroa.

ManU:ssa di Maria jäi hyvän alun jälkeen satunnaiseksi penkkimieheksi Louis van Gaalin miehistössä. Pelaaja ei tuntunut viihtyvän Englannissa.

Lopullinen päätös seuran vaihtamisesta syntyi, kun di Maria sai puhelun ranskalaislegenda Laurent Blancilta, PSG:n päävalmentajalta.

– Kun puhuimme ensimmäistä kertaa, se tapahtui ennen siirtoani PSG:hen. Tämä teki minut todella iloiseksi, di Maria kertoi BeIN sportsille.

– Se tapahtui samalla tavalla kuin Jose Mourinhon kanssa, kun hän (Mourinho) soitti minulle siirtyäkseni Real Madridiin. He soittivat minulle ennen siirtoa ja puhuin heidän kanssaan. Blanc soitti minulle kun olin vielä Yhdysvalloissa lomalla.

Blanc kertoi di Marialle puheluissa olevansa hyvin tyytyväinen tämän esityksiin kentällä ja ehdotti tälle sopimuksen solmimista. Lähestymistapa oli di Marian mieleen.

– Luonnollisesti tämä antoi minulle lisää intoa tehdä sopimus PSG:n kanssa, di Maria kertoi.

Di Maria on tehnyt tällä kaudella PSG:lle seitsemän maalia ja antanut saman verran syöttöjä. PSG johtaa Ranskan liigaa peräti 17 pisteellä. Hän siirtyi PSG:hen tämän vuoden elokuussa reilun 60 miljoonan punnan siirtosummalla. Sopimuksen kesto on neljä vuotta.